Pekka Streng -juttukokonaisuus

Vinylmania Magazineen (4/95)

Kirj. Suonna Kononen

[lyhennelty versio Vinylmaniassa julkaistusta jutusta]

25 vuotta Magneettimiehen kuolemasta,
20 vuotta Pekka Strengin kuolemasta

NÖYRÄ NERO

Kaksi LP:tä Love Recordsin "kulta-aikana", 70-luvun alussa tehnyt Pekka Streng on suomalaisen popmusiikin suuria tuntemattomia. Strengistä säilyneet tiedot ovat äärimmäisen niukkoja ottaen huomioon, että häntä on sentään ylistetty yksien tärkeimpien Suomirock-levyjen tekijäksi, neroksi, filosofiksi ja universaaliksi runoilijaksi. Tämän kuun 11. päivänä tulee kuluneeksi 20 vuotta Strengin kuolemasta. Vinylmania Magazine puhaltaa aikalaisten avulla salaperäisyyksien savupilveä hieman syrjemmäksi.

"Olen ollut kauan poissa teidän luotanne, tästä ajasta, tästä kaupungista. Olen ilmaa kevyempi, hyvin vaikeasti havaittavissa. En voi edes puhua teille. Olen kuollut. — Tai paremminkin: olin kuollut, mutta yllätyksekseni löysin itseni eräänä iltapäivänä selailemassa sanomalehteä puiston penkiltä, täysin lihallisena ja hyvässä voinnissa. Se oli välähdyksenomainen oivallus, joka haihtui samantien. Siitä hetkestä lähtien olen tiennyt olevani 'elossa'."

Näinhän se alkaa, teksti vuonna 1970 ilmestyneen Magneettimiehen kuolema -LP:n takakannessa. Pekka Streng tiesi kuolevansa aikaisin, mutta on 1995 hyvän musiikin ystäville tasan yhtä kuollut kuin Jimi Hendrix tai John Lennon. Magneettimiehen kuolema ja Kesämaa jäivät eloon yksinä hienoimmista 70-luvun alun suomalaisen popin saavutuksista. Sisältäni portin löysin -kappale on suurimpia Suomirock-klassikoita.

Streng ei ole koskaan myynyt räjähtävästi, mutta kiinnostus hänen musiikkiinsa on ollut kultinomaisen sitkasta. Streng-LP:t 1990 yhdelle CD:lle pakanneesta Siboneystä kerrotaan, että Magneettimiehen kuolema/Kesämaata myydään vuosittain tasaiset pari-kolmesataa kappaletta.

Pekka Strengin ystäviä ei ole hemmoteltu laajoilla artistihaastatteluilla, historiikeilla tai muilla retrokatsauksilla. Eläessään Streng oli haluton puhumaan itsestään — musiikki sai hoitaa sen tehtävän. Ainoat kattavammat Streng-artikkelit löytyvät kolmesta loppuvuoden 1978 Soundista, kirjoittajanaan Tapio Korjus. Sarja koostuu vaivalla keväällä 1973 syntyneestä Streng-haastattelusta sekä levyjä arvioivista esseistä. Korjuksen työhön pohjautuu Esko Lehtosenkin Streng-osio Suomalaisen rockin tietosanakirjan kakkososassa.

Elämänkerrallisine aukkoineenkin nuo jutut ovat tänä päivänäkin valtavan ansiokkaita — uppoudutaanhan suomalaisessa rockjournalismissa varsin harvoin kovin syvälle lyriikoihin tai artistin sielunelämään. Magneettimiehen kuoleman 25- ja Pekka Strengin kuoleman 20-vuotispäivien muistoksi nyt hypätään kuitenkin takaisin virtaan ja yritetään löytää lisävalaistusta. Pääoppaina ovat Pekka Strengin poika Joonia Streng ja soittokumppani, kaveri Calle Lindholm, joiden lisäksi menneisyydessä suostuivat käväisemään Måns Groundstroem ja Tapio Korjus. Kortensa kekoon jutun hyväksi kantoivat myös levynkeräilijät Martti Tiainen ja Hannu Hurme. Suuri kiitos heille kaikille.

U-MIEHEN VAIETTU URHEILULLINEN TAUSTA

Pekka Strengin syntymäajasta alkaen hänen musiikkinsa ystäviä on kietonut salaperäisyyksien kaapu. Minkäikäinen mies teki Magneettimiehen kuoleman?

Nyt voidaan sanoa, että 22-vuotias. Pekka Streng syntyi Päijät-Hämeessä, Sysmässä 26. huhtikuuta 1948. Sieltä perhe muutti itäiselle Uudellemaalle Myrskylään, jossa Pekka varttui ja kävi koulunsa. Jos joku epäilee pojan olleen hento hissukka, on hän ainakin osittain väärässä. Nuori Pekka Streng oli innokas urheilija — hän oli seiväshyppääjänä piirin ykköstasoa.

Musikaalinen Pekka Streng oli jo nuoresta. Joonia Strengin tietojen mukaan Pekka soitti kitaraa kotiväelleen ja esiintyi jo kansakoulun alaluokilla joulu- tai kevätjuhlissa. Lindholmin mukaan monet tulevat Streng-klassikot olivat nupulla tuossa vaiheessa, "ainakin synopsis-tasolla — hän oli sitten kyllä kehitellyt niitä vuosien mittaan lopulliseen harmoniaan. Sen esimerkiksi tiedän, että Kanttorinpoika Maxin keksiessään hän oli 13-14-vuotias."

Koulun jälkeen Pekka Streng lähti Mikkeliin, jossa hän suoritti nuoriso-ohjaajan tutkinnon 1965. Tämän jälkeen seurasi muutto Tampereelle, jossa hän 1966-67 aloitteli toimittajaopintoja ja muun muassa tutustui tulevaan vaimoonsa. Opiskelut jäivät kesken, kun 1967 seurasi asepalvelukseen astuminen, joka Lindholmin mukaan koitui Strengille kohtalokkaaksi: "Se kertoi sen minulle näin, että se oli juuri armeijassa satuttanut itsensä niin, että oli saanut sen syövän jalkaansa. Kun se oli mennyt siellä näyttämään sitä, niin oli sanottu, että 'pese poika paskaset jalkas'."

Esko Lehtosen esittämän tiedon Pekka Strengin leukemiasta vahvistaa vääräksi myös Joonia Streng. Kyseessä oli syövän muoto nimeltä sarkooma, joka jalasta levisi pikku hiljaa koko kehoon. Mutta olemme etenemässä tarinan edelle: loppuvuodesta 1967 oli vuorossa Strengin muutto pääkaupunkiseudulle.

MURSUN LÄMPIMÄN HENKÄYKSEN RUMPALI

Pekka Streng oli ollut jo pidemmän aikaa kiinnostunut teatterista ilmaisumuotona, ja Helsinkiin muutettuaan hän liittyi mukaan Ylioppilasteatterin toimintaan. Samaan aikaan Streng aloitti musiikin vakavamielisen tekemisen; esimerkiksi YT:n käyttöön syntyivät sävellykset runoihin ...ja Tuittu ruusut sai (kirj. Tove Jansson) ja Mutta minä lähden (kirj. Semjon Kirsanov), jotka myöhemmin päätyivät Kesämaa-levylle. Janssonin Pieni juhlija -runon Streng sävelsi myös tuolloin — sen levytti Lovelle 1969 Ellipsi-yhtye.

YT:ssä Streng tutustui Calle Lindholmiin, joka muistelee noita liki 30 vuoden takaisia aikoja seuraavasti: "Me tavattiin -67 ylioppilasteatterissa, missä me oltiin muutaman vuoden näyttelijöinä. Me esiinnyttiin musiikkimielessä ylioppilasteatterinkin aikaan yhdessä — ihan akustisesti kierreltiin osakuntia stadissa ja aika paljon YT:ssäkin soitettiin. Jossain vaiheessa se YT politisoitui sitten niin paljon, että me kumpikaan ei oikein tykätty olla siellä. Lähdettiin veke ja perustettiin bändi, jonka nimi oli Mursun lämmin henkäys. Alkuperäiskokoonpanossa Pekka soitti rumpuja, minä bassoa, Annalan Pale komppikitaraa ja Louhivuoren Janne soolokitaraa."

"Mutta juuri kun piti ruveta tekemään sitä Magneettimiehen kuolemaa, me lähdettiin Louhivuoren Jannen kanssa veke siitä. Se oli pikkuisen liian mietiskelevää — mulla oli liian vahva bluespohja ja Jannella liian vahva progepohja. Perustettiin sitten Jannen kanssa semmoinen bändi kuin Narnia, joka oli enemmän jo fuusiojazzia. No, minähän taas kyllästyin siihen ja lähdin heittämään bluesia."

Tässä kohdassa Lehtosen historiankirjoitus eroaa Lindholmin muistikuvista. Lehtonen kertoo Mursun lämpimän henkäyksen toimineen kesällä 1972, joka Lindholmin mukaan "ei pidä paikkaansa. Kesä -69 tai -70 on lähempänä totuutta."

Lindholm kertoo bändin joka tapauksessa harjoitelleen Strengin talossa Jollaksessa ja soittaneen lyhyen uransa aikana vain yhden ainoan keikan Naantalissa, täyteen pakkautuneessa Merisali-diskossa. Nauhoituksia ryhmältä ei ole olemassa.

"Siitä olisi voinut tulla jotain, mutta ei tullut. Oli jokunen biisi, joka toimi aivan mielettömän hyvin, mutta eihän se bändille riitä. Omia biisejä oli suurin osa, hirveästi jammailtiin. Pitkiä sooloja ajan hengessä. Se, että olisi soitettu pääasiassa vierasta materiaalia, ei myöskään pidä paikkaansa. Esimerkiksi, mikäli muistan oikein, Beatleseiltä meillä oli ainoastaan yksi biisi. Se oli Norwegian Wood, kesti sellaisen puolisen tuntia."

PETER PAN JA PAPILJONTTINAINEN

Teatterihommien jälkeen, 60-70-lukujen taitteessa Pekka Streng teki radiolle omia laulujaan sisältäviä kuunnelmia. Calle Lindholmin kanssa syntyi "helvetin psykedeelinen" ohjelma nimeltä Kreivi von Krolockin hymyn variaatiot (Korjus/Lehtonen käyttävät muotoa Kreivi Krolockin hymyn variaatiot). "Se nauha hävisi ja sepä vasta onnellista, nimittäin siinä oli ihan alkuperäisversioita monesta biisistä, mitä me ollaan molemmat laitettu levylle, ja mitä vielä Hector on laittanut levylle. Sitä ei tosiaan jostain syystä ole tallessa, ja se on hyvin surullista", kertoo Lindholm.

Strengin tekemiin ohjelmiin lukeutuvat vielä ainakin yksi Ellipsin kanssa tehty, Peter Pan -kuunnelmasarja sekä Papiljonttinainen-niminen kuunnelma. Ainakin kahden jälkimmäisen pitäisi Lindholmin mukaan olla vielä tallessa — Joonia Streng jopa kertoo Peter Pania pyöritetyn uusintana vielä 80-luvulla.

Nimenomaan Strengin radiotyöt edesauttoivat hänen pääsyään Love Recordsille levyttämään. YLE:n Pentti Kemppainen otti lahjakkaan oloisen musikantin tiimoilta yhteyttä Loven Otto Donneriin, jonka Streng vakuutti lopullisesti pari demonauhaa tehtyään: Streng päästettiin valmistelemaan pitkäsoittolevyä. Tähänastista historiankirjoitusta uskoaksemme Streng valmisteli kappaleet suoraan Tasavallan Presidentin kanssa — Lindholmin mukaan materiaalia harjoiteltiin siis ensin Mursun lämmin henkäys -kokoonpanolla.

Magneettimiehen kuolemasta tuli yhtä kaikki hieno levy. Kuunneltaessa albumia tämän päivän kriteereillä on vaikea aavistaa, miten ennenkuulumattoman voimakkaan vaikutuksen se on tehnyt vuonna 1970. On vain uskottava Korjuksen ja Lindholmin aikalaisluonnehdintoja "haltioituneesta kuuntelusta" ja "iskusta päin naamaa".

PITKÄLLÄ KIELELLÄ PARATIISIIN PÄIN

Magneettimiehen kuoleman soundista voi löytää palasia Van Morrisonilta, David Bowielta tai Pink Floydilta. Se on haurasta hectorokkia neljä vuotta ennen Herra Mirandosta ja Hectorock I:stä, psykedeelistä puumusiikkia 19 vuotta ennen Sielun veljien Softwood Musicia. Lopputulos on kuitenkin täysin omanlaisensa. Vertailut ontuvat toivottomasti.

39-minuuttisen, 11-raitaisen Magneettimiehen kuoleman lumo syntyy ensi-iskulla Strengin persoonallisesta laulusta ja hänen lämpimästä yhteistyöstään Pressan ja parin täydennysmuusikon (Karoly Garam, Esko Rosnell) kanssa. Mikä tuottaja Måns Groundstroemin panos lopulliselle soundille sitten onkin, varsin hyvältä äänite yhä joka tapauksessa kuulostaa. Levyn rummuttomissakin kappaleissa on harmonista svengiä. Vahvasti akustiset sovitukset ovat rikkaita — erilaiset äänet karkeloivat kuin hyönteiset aurinkoisella niityllä.

Strengin materiaali on erikoisen jäntevää. Sävellyksiin hän ei välttämättä tarvitse kuin yksinkertaisen laulullisen rakenteen ja muutaman soinnun — Gilgames-avauksessa, arvoituksellisessa Pitkässä kielessä, Takaisin virtaan -jälleensyntymiskuvauksessa ja Sisältäni portin löysin -klassikossa ne soinnut ovat ne perustavanlaatuisimmat kolme. Ja ne riittävät erinomaisesti.

Magneettimiehen kuoleman tekstimaailma on oma luku sinänsä. Symboliikkaa kuorimalla albumin melko yksiselitteiseksi teemaksi paljastuu henkisen kasvun pyrkimys, materialismin ja ahneuden hylkääminen. Olipa magneettimies sitten "teknistynyt nykyinehmo", "napaan rajoittuneesti tuijotteleva", "kaikkea hylkivä, kaikesta vieraantuva" tai "maallista vetovoimaa omaava", niin kaiken sen kuolettamisesta henkisyyden hyväksi on kyse.

Viimeistään Strengin myönnettyä Korjukselle polttaneensa pilveä Magneettimiestä kirjoittaessaan on levyä ruvettu näkemään sienisilmälasien läpi — ja sitä kautta, rehellisyyden nimissä, hieman yksisilmäisesti. Joonia Strengin äidiltään saamien tietojen mukaan Pekka Strengin huumeiden käytössä olikin loppujen lopuksi kyse vain kokeiluista, ei säännöllisestä tai pitkäaikaisesta käytöstä.

Kun Korjus tulkitsee (parikymmentä vuotta sitten, muistettakoon toki) "pitkän kielen" hasispiipuksi ("Nousin pitkän kielen päälle / se on minun kieli / Annan sen minua viedä paratiisiin päin") — entäpä jos kyse olisikin omasta kirjoittajanlahjasta vakuuttumisesta, äidinkielestä, jonka avulla henkilö löytää paratiisinsa, muuttaa kylmän kaupungin lämpimäksi?

Korjuksen käsittäessä Olen väsynyt -kappaleenkin "variaatioksi pilvikokemuksesta" toimii raita kyllä varsin loogisena fyysisen rappeutumisen kuvauksena ("Olen väsynyt / poskeni valuvat alas / luiset sormeni kellastuvat") ennen Sisältäni portin löysin -finaalin henkisen horisontin laajentumista: "Sisältäni portin löysin / melkein huomaamattoman / Kun sen läpi hiljaa nousen / näen toisin maailman."

Levyltä kannattaa nostaa esille mainittujen lisäksi vielä Olen eläin -kappale, joka on hieno esimerkki siitä, kuinka Streng teknisesti hieman epätäsmällisenä laulajanakin käyttää räjähtävää tunnearsenaalia tulkinnoissaan. Raidan yksi karjaisu vakuuttaa allekirjoittanutta enemmän kuin divarikaukalollinen norjalaista metallia.

HURMAAVA ANNABELLA TANSSII PUUTARHASSA

Pekka Strengin toinen albumi Kesämaa ilmestyi loppuvuodesta 1972. Mitä Streng teki Magneettimiehen ja sen välissä olevana aikana? Korjus/Lehtonen puhuvat myös nimenomaan tässä välissä Mursun lämmin henkäys -projektista.

Yhtä kaikki, Kesämaata ruvettiin Tasavallan Presidentin sijaan rakentamaan tuon ajan studiokettujen kanssa. Mukana ovat muun muassa Hasse Walli, Olli Ahvenlahti, Eero Koivistoinen ja Jukka Ruohomäki. Levyn tuotanto on tällä kertaa kreditoitu Strengille, Wallille, Måns Groundstroemille ja Atte Blomille.

32-minuuttinen, 14-raitainen Kesämaa on Magneettimiehen kuolemaa laulelmallisempi, kepeämpi ja yksiselitteisempi teos. Siboneyn pakattua LP:t viisi vuotta sitten yhdelle CD:lle saattoi viimeistään havaita, etteivät levyt toisistaan kuitenkaan yön ja päivän lailla poikkea. Jo Magneettimiehellä oli mukana sadunomainen Laulu hyönteisestä joka nukahti ruusun vuoteeseen, kun Kesämaan Matkalaulu sopisi varsin hyvin Magneettimiehelle. Yhteen niputettuina albumeista syntyy loppujen lopuksi varsin harmoninen 70-minuuttinen lasermatka.

Kesämaata on luonnehdittu Magneettimiestä vaivattomammin mukaansa tempaavaksi levyksi, ja sellaiset hauskat kappaleet kuten Perhonen, Matkalaulu ja Puutarhassa ovatkin kuuntelijalle helppoja teoksia. Toisaalta mukana on Kaukana-instrumentaalin, Annabellan ja Katsele yössä -balladin kaltaisia kuulaita tunnelmapaloja, joille on annettava enemmän aikaa.

Magneettimiehen symboliikan jälkeen Strengin tekstit Kesämaalla ovat selväpiirteisempiä, ekologisia ja sopusointua tavoittelevia: "Miksi luontoon ei ihminen palata vois / vaan pakenee niin pitkälle kuin pääsee pois." Lyriikat lähestyvät väliin jo klassisten lastenlaulujen kaunista yksinkertaisuutta tai japanilaisen runouden puhdasta kuvallisuutta.

Mukana on toki myös tulkittavaa: linnan kellariin urkuharmoniin kahlehditun Kanttorinpoika Maxin tarina ehkä päällimmäisimpänä. Maxin tilanne näyttäytyy aluksi lohduttomana, ennen kuin poika pääsee puheosiossa hurmoksellisena kertomaan musiikistaan. Meillä jokaisella on kahleemme, ja onni löytyy niistä huolimatta, jos on löytyäkseen, tuntuu Streng kertovan.

Korjus löytää merimies Roope Hatun ja Annabellan tarinasta, joka levittäytyy Kesämaan B-puolelle, Strengin omaelämänkerrallisia viitteitä. Niin tai näin, laulun pari tuntuu saavuttavan ihailtavan harmonian, vaikka tosielämässä Streng erosikin vaimostaan levyn teon alla. Sellaiset rivit kuin "Syksyn tuuli pudotti lehtiä puiston käytäville / Annabellan hiukset väriltään kuin vaahteran lehdet" ja "Annabella tanssii puutarhassa / missä kiertelee taimia kastelemassa" sisältävät suomalaisen poplyriikan kauneimpia naiskuvia, hurmaavaa, rakastavaa lämpöä.

Kesämaan viimeinen varsinainen kappale, Semjon Kirsanovin runoon sävelletty Mutta minä lähden, tuntuu osoittelevan turhankin suorasukaisesti kuolemaa. Streng pehmentää tunnelmia huomattavasti kaksikymmentäsekuntisella, levyn kansiin nimeämättömällä päätösraidalla, joka lienee Suomen rockhistorian ensimmäinen loppupiilotusbiisi: "Mukana mulla on paperilunta / satujen tulla / olen unta."

SEIKKAILUJA SEKÄ MAISSA ETTÄ MERILLÄ

Kesämaan teon jälkeen sairaus rupesi jo verottamaan Pekka Strengin voimia. Keväällä 1973, annettuaan Tapio Korjukselle haastattelun helmikuun loppupuolella, Streng lähti kuitenkin merille. Ponnistus osoittanee hänen psyykkisten voimavarojensa luokkaa, hengen konkreettista voittoa lihasta.

"Kun Pekka silloin lähti, hän oli vielä kyllä suhteellisen hyvässä kunnossa. Mikäli muistan oikein, silloin hänellä ei ollut muuta hätää, kuin että hänen jalkansa rasittui niin, että hänen kenkänsä ei tahtonut aina mahtua jalkaan", Calle Lindholm muistelee. Joonia Strengin mukaan ajalta on myös päiväkirjamerkintöjä:

"Hän halusi merimieheksi, mutta hän ei päässyt terveydentilan vuoksi. Hän oli sitten jonkinlaisena kokkina. Sellaisen erityispiirteen muuten muistan muistiinpanoista, että kun hän oli laivalla töissä, niin hän keräsi sieltä ruuanjämiä ja sitten vei niitä asunnottomille. Ja kun Suomeen tuli vuonna -73 Chilestä pakolaisia, niin isäni otti yhden vaatimattomaan asuntoonsa vähäksi aikaa. Ja sitten hän myös oli aika tiiviisti Emmauksessa töissä vapaaehtoisena. Eli vahva eettinen pohja hänen toiminnassaan oli."

"Merilläoloa aikaisemminkin Pekka matkusteli muuten aika paljon. Hän lähti ihan alta parikymppisenä Pariisiin, mikä tietysti siihen aikaan, ennen Interrailia, oli iso tapaus. Joskus 70-luvun alussa hän kävi Espanjassa ja olikohan niin että mustalaisten kanssa asusteli ja pyöri vähän aikaa. Espanjan matkalla häneltä varastettiin kitarakin. Ihan varmaan mielenkiintoisia seikkailuja on ollut, joista ei sitten kenellekään ole juuri jäänyt tietoa", Joonia Streng kertoo.

Vuoden 1973 merimatkaltaan Streng palasi Suomeen kaikeksi onneksi hengissä. Mieli tuotti yhä musiikkia: lauluja syntyi talvelle 1974-75 saakka muun muassa Emmauksen vapaaehtoistyön sekä Tolkienin Sormusten herran ympäriltä. Kappaleiden kelanauhalle taltioituja demoversioita on säilynyt Pekan veljen huostassa, ja joitakin niistä on kuultu Calle Lindholmin Strengistä vuonna 1977 Yleisradiolle laatimassa muisto-ohjelmassa. Lindholm arvelee ohjelman vielä olevan tallessa, ja tässä yhteydessä on sanottava, että sen radiointi Strengin 20 vuoden takaisen kuoleman kunniaksi olisi vaikkapa Mafialta jalo teko.

Pekka Strengin kuolinpäivästä on liikkeellä eri versioita. Korjus/Lehtonen väittävät Strengin menehtyneen 13.4.1975, Musa 4/75 puolestaan 14.4.1975. Joonia Streng kertoo oikean päivämäärän olevan kuitenkin 11.4.1975.

Pekka Streng kamppaili urheasti. Hautajaispäivänään hän olisi täyttänyt vasta 27 vuotta. "Myöhemmin äitini sanoi, että kun hän päivää ennen kuolemaa oli käynyt sairaalassa katsomassa, oli hän ollut ihan varma, että Pekka siitä vielä toipuu. Niin tosiaan ei sitten käynyt", sanoo Joonia Streng.

Suomalaiset muusikot arvostivat syrjäänvetäytynyttä ammattiveljeään. Kun Kalevalan kitaristi Matti Kurkinen menehtyi samana vuonna auto-onnettomuudessa jättäen Pekka Strengin lailla jälkeensä nuoren lapsen, järjestettiin Lido Salosen aloitteesta Strengin ja Kurkisen muistoksi ja heidän perheidensä tueksi muistokonsertti. Love Recordsin ja Hi-Hatin tukemana se sai paikkansa Helsingin Kulttuuritalolla syksyllä 1975: lavalla olivat muun muassa Jukka Tolonen, Rock'n'Roll Band, Albert Järvinen ja Kalevala.

Kultsa oli sinä iltana loppuunmyyty.


Joonia Streng, Pekan poika:

"Varhainen poismeno on aiheuttanut mystifioimista ja glorifioimista."

"Kyllä vaan, olen Kesämaan takakannessa. Et tosin tunnistaisi nykyään, jos tulisin kadulla vastaan", naurahtaa Joonia Streng, jonka puhelin kaivaa esiin Helsingin Palovartijantieltä. Joonia Streng on kuudennen vuoden oikeustieteen opiskelija, kertomansa mukaan kohtuullisen vaihtoehtoista elämäntapaa noudattava kansalaisjärjestöaktivisti, joka työskentelee muun muassa vapaaehtoisena kehitysmaakaupassa.

"Taiteellisia kykyjä ei ole kyllä kauheasti suotu, ei ainakaan musiikillisia. Ehkä jos jollakin taiteen puolella, niin kirjallisella, mutta ei silläkään niin merkittävästi", Joonia Streng myhäilee. Puheen tahti on rauhallinen ja sävy hyväntahtoinen: toimittaja ei voi olla kuulematta isän perintöä, vaikkei isän puhetta ole koskaan kuullutkaan.

Tämähän meitä kiinnostaa: minkälaisena hahmona Pekka Streng avautui lähimmilleen?

"Olenkin juuri lueskellut hänen päiväkirjaansa, tai jonkinlaisia muistiinpanojaan. Tietyssä mielessä hän oli tosiaan vastavirtaan kulkija, niin kuin Korjuksen haastatteluistakin käy ilmi. Karttoi julkisuutta, ei ollut ulospäin suuntautunut, enemmän ujo ja hiljainen. Tietysti varhainen poismeno on aiheuttanut jonkinlaista mystifioimista ja glorifioimista — kyllähän Pekkakin oli tavallinen kuolevainen."

Oliko sisäänpäinkääntyneisyys Pekka Strengin luontainen piirre, vai ahdistuiko hän levytystensä herättämän julkisen mielenkiinnon myötä? Eikö suosio ollutkaan palkkio?

"Ehkä hän pelkäsi, että yksityisyys menee — halusi säilyttää tietynlaisen henkilöpiirin. Mitä olen päätellyt muistiinpanoista, hän oivalsi jo hyvin varhaisessa vaiheessa, vuonna -68, että hän on parantumattomasti sairas. Hän halusi jättää jotakin, päästä levyttämään. Jo se, että hän sai levyn tehtyä, oli suuri palkkio hänelle itselleen. Hän ei välttämättä kaivannut mitään suurempaa kohua siihen ympärille."

Onko sinulla omia muistikuvia Magneettimiehen kuoleman ja Kesämaan tekoajoilta?

"Kovin vanhahan en ole ollut, mutta on esimerkiksi sellaisia, että kotona on joskus musisoitu, on ollut porukkaa, minäkin sitten olen osallistunut soittamalla tamburiinia... Pekan levyjä muistan kyllä kuunnelleeni vasta kouluikäisenä. Enemmän on jäänyt mieleen, että lapsuuden kodissa kuunneltiin Beatlesiä ja Rollareita."

Millaisena koet Pekka Strengin tuotannon tänä päivänä?

"Jos ajattelee Magneettimiehen kuolemaa, niin kuten yleisesti arvellaan, siihen on ehkä ajan hammas enemmän purrut. Kesämaa on tavallaan ajattomampi. Magneettimies on filosofisempi, se tietyssä mielessä puhuttelee enemmän, mutta rytmisesti tai musiikillisesti Kesämaa on ehkä nautittavampi. Vaikea sanoa, melkein voisin sanoa, että pidän kummastakin yhtä paljon. Ja suosikkikappaleeni on joka tapauksessa Sisältäni portin löysin."

Jos Pekka Streng olisi elänyt isommalla kulttuurialueella, hänen jälkeenjääneistä nauhoituksistaan olisi takuulla koottu jonkinlainen albumi. Hyväksyisitkö itse tällaisen postyymin koosteen?

"Joo — jos sitä materiaalia olisi riittävästi, ja jos se olisi tarpeeksi hyvälaatuista. Äitini ja isäni veli eivät ole ottaneet sitä kyllä koskaan aktiivisesti puheeksi. Ymmärrän niin, että Pekka itse ei halunnut, että niistä tehtäisiin mitään. Ehkä se osaltaan on vaikuttanut siihen, että niistä ei ainakaan minun tietääkseni ole yritetty sitten tehdäkään mitään."

Entäs eräänlainen tribuuttialbumi, jolla nykyiset artistit tulkitsisivat Pekka Strengin demomateriaalia? Korjushan puhui tästä jo 1978.

"Jos tekijät vain olisivat aidosti hengessä mukana. Makuja on tietysti monenlaisia, ja jos ajattelee näitä jo tehtyjä versioita, niin Eero Raittinenhan on tehnyt Sisältäni portin löysin -kappaleesta kaksi versiota. Itse en siitä uudemmasta pitänyt ollenkaan, ja muistan isäni veljen sanoneen, että Pekka oli sanonut, että hän ei oikein pitänyt siitä ensimmäisestäkään... Mutta ajatteli, että kun kollegalta oli tullut tällaista kiinnostusta, niin päätti sitten antaa luvan."

Raittisen uudemmalle versiolle ei sentään ole laitettu mitään radiohittiä, vaikka tulkinta onkin ärsyttävä iskelmällisessä paatoksessaan.

"Joo, ja tietysti näin oikeudenhaltijana minua risoi se, että Raittinen ei ollut missään yhteydessä minuun. Pekan veli kuuli kappaleen radiosta, ennen kuin olin itse kuullut siitä mitään. Hän soitti levy-yhtiöönkin, siellä oli sitten vaan sanottu, että Raittinen oli antanut ymmärtää, että kaikki on kunnossa, että hän olisi ikään kuin ottanut yhteyttä. Oikeudellisestihan ei taida olla mitään estettä, jos laulua ei radikaalisti muuteta, mutta jos nyt ajatellaan kohteliasta ja asiaankuuluvaa menettelyä, olisin mielelläni suonut, että hän olisi ottanut yhteyttä."

Miten muuten, kun Perhonen-kappaletta on viime vuosina kuultu margariinimainoksen taustalla...

"Pitkän harkinnan jälkeen annoin mainokseen luvan, mikä ei ollut ehkä se viisaampi ratkaisu. Tuote oli sinänsä kelpo, se oli kotimainen, ei mitään Philip Morrisia... Ymmärrän, jos joku kritisoi kappaleen valjastamista mainostarkoitukseen. Toisaalta ajattelin asiaa myös niin, että Pekka olisi suonut minulle ne mainosmarkat, vaikka ei itse olisikaan suostunut mainoksen tekoon."


Måns Groundstroem, Pekan tuottaja:

"Sanottiin, että tuo jätkä kuolee. No eihän se mihinkään kuollut."

"Hänhän oli sellainen maailman lempein ihminen, ja vaikka hän oli hiljainen ja syrjäänvetäytyvä luonteeltaan, oli hänen kanssaan työn puolesta helppoa kommunikoida", muistelee Pekka Strengistä Måns Groundstroem, molempia Strengin LP:itä tuottamassa ollut rockveteraani.

"Se, että minut on merkitty levynkansiin tuottajaksi, johtuu ihan työpaikastani. Olin kyseisen levy-yhtiön tuottajana. Enemmän olin studiossa paikalla kuitenkin firman kellokaulana, tekemässä laskuja mahdollisimman miellyttäviksi. Varsinainen tuottaja oli levyä tehnyt artisti itse, kuten tuohon aikaan oli tapana", Groundstroem kertoo.

Magneettimiehen kuoleman sessio oli Groundstroemin ensimmäinen kosketus Strengiin: "Hän ei ollut sitä tyyppiä, että olisi liikkunut N-klubilla ja muualla, missä me muut siihen aikaan liikuttiin."

Albumilla soittavan Tasavallan Presidentin kanssa Streng viimeisteli kappalemateriaalin huolella ennen äänityksiä. "Ne harjoiteltiin kämpällä semmoiseen kuntoon, että studiossa kaikki oli kondiksessa. Studioaika oli kortilla, se oli kallista silloinkin."

Magneettimiehen kuoleman jälkeisellä Kesämaalla soittaakin jo Pressan sijaan Olli Ahvenlahden kaltaisia studiotyössä kunnostautuneita muusikoita. Levyjen kuulaista, raikkaista soundeista ("ai ne on CD:llä — eihän ne mulle toimita levy-yhtiöstä koskaan mitään, ja tämän voit laittaa lehteen") Groundstroem vierittää osasyyn Finnvoxin äänittäjän Erkki Hyvösen harteille.

"Hyvönen hallitsi vanhan ajan perusäänityksen, venäläis-saksalaisen tekniikan. Eli jos ei kuulunut, mentiin lähemmäksi mikrofonia. Jos kuului liian hyvin, siirryttiin kauemmaksi. Ja ne mikrofonit olivatkin sitten erittäin hienoja. Olikos Magneettimies jo stereofoninen? Siinä tapauksessa siellä oli saksalaislaitteiden päälle rakennettu kalusto, Studerin neliraita-moniraituri ja masteriin normaali stereo-Studer. Joka tapauksessa Hyvöseltä olen oppinut ehdottomasti eniten äänittämisestä."

Groundstroem ei suostu spekuloimaan, mitä Streng olisi kenties saattanut vielä saada aikaan musiikkimaailmassa, eikä hän halua ryhtyä tarkemmin ryhtyä muistelemaan Strengin persoonaa. "Se, että on tavannut jonkin ihmisen, ei riitä hänen persoonansa kuvailuun. Minulla on elämässä kymmenen-kaksikymmentä ihmistä, jotka tunnen. Loput ovat vain lipuneet ohitse. En voi kuin sanoa, että Streng vaikutti hienolta ihmiseltä, jolla oli karismaa. Osansa karismaan oli tietysti sillä tiedolla, että hän ei elä kauan. Kun lähdettiin tekemään sitä ensimmäistä levyä, sanottiin, että tuo jätkä kuolee. No eihän se mihinkään kuollut. Tehtiin toinen levy, kuoli vasta sitten."

Tasavallan Presidentti versioi 1972 Sisältäni portin löysin -klassikon. Groundstroem on yllättynyt kuullessaan, että Eero Raittinen on laulanut kappaleen uusiksi viime vuonna.

"Siitä oli jo kaksi definitiivistä versiota. Se on Eeron moka, jos se on lähtenyt sitä vielä sorkkimaan."

Viime aikojen tekemisistään udeltaessa Groundstroem mainitsee bassottelun Remun viimeisimmällä albumilla ja kiertueella. Ihmisten vastaanotto on kuulemma ollut innostunutta, ja innostunut kertoo Groundstroem itsekin olevansa. Wigwamin tila kahden vuoden takaisen upean Light Agesin jälkeen sen sijaan saa Groundstroemilta vain tuhahduksia.

"Wigwam on telakalla, kun kundit on apurahalla. Ei jätkillä ole ollut tarvetta tehdä mitään. Istukoot sitten siellä himassaan. Äh, älä pistä sillä tavalla. Pistä vaikka, että ei ole ollut viime aikoina tarvetta mihinkään suurisuuntaisempaan."


Tapio Korjus, Pekan jututtaja:

"Streng ei luonut trendiä, mutta ei luonut kyllä Hectorkaan, ei edes Juice."

"Yllättäen ne Streng-jutut tulevat aina silloin tällöin ilmoille, löytyy tyyppejä, jotka tulevat kyselemään että minkälainen henkilö se Streng oikein oli", kertoo Tapio Korjus, nykyinen Rockadillo-moottori, jonka loppuvuoden 1978 Soundeissa julkaistut kolme juttua ovat kauan olleet ainoat rockjournalistiset portit Pekka Strengin sielunmaailmaan.

No, minkälainen henkilö se Streng sitten oli?

"Aika sisäänpäin kääntynyt, sulkeutunut tyyppi, jolla ei ollut mitään kiinnostusta minkäänlaiseen rockmeininkiin. Hyvin ystävällinen ja herkkä tyyppi kuitenkin. Vaikea sanoa sen tarkemmin — minähän olen hänet tasan kerran kunnolla tavannut, sekä muutaman kerran jutellut puhelimessa."

Vastaavatko vanhat kirjoituksesi nykyistä käsitystäsi Strengistä?

"Enhän minä ole lukenut niitä kahteenkymmeneen vuoteen, en tiedä, olivatko ne nyt niin hyviä juttuja. Tietyllä tavalla ne toki olivat nuoren rocktoimittajan uran tärkeimpiä juttuja, ehkä Wigwam-kirjoitusteni ohella — sellaisia elämää suurempia juttuja kotimaisista artisteista, jotka ovat syntyneet sinnikkyydellä ja osin tuurillakin."

Pohdit kirjoituksissasi huumeiden osuutta Strengin luomisprosessissa. Olisitko korostanut asiaa, jos Streng itse ei olisi myöntänyt pilvenpoltteluaan?

"Kyllähän minulla oli nuoren opiskelijapojan romantisoitu ennakkoasenne noihin asioihin... Eka älpee ja Sisältäni portin löysin ovat kuitenkin niin ilmiselvän psykedelissävytteisiä, että aivan aktiivisesti yritin saada hänet puhumaan noista asioista. No, sitten kun hän meni puhumaan niistä haastattelussa, hän ei halunnutkaan julkaista lopullista juttua. Siitä se osittain johtui. Albumeistaan Streng itse piti käsittääkseni Kesämaasta paljon enemmän; siinä vaiheessa hän oli vaivautunut Magneettimiehen kuoleman pilviviittauksista ja halusi korostaa puhtaiden fiilisten paremmuutta."

"En todellakaan antaisi Strengille mitään huumerokkarin nimikettä. Kyllähän Hectorillakin oli samoihin aikoihin sellaista Liisa ihmemaassa – Narnia-meininkiä — tietynlainen jälkihippimeininki oli päällä koko maassa."

Kuunteletko itse vielä Strengiä?

"Aina välillä olen kyllä kuunnellut. Kesämaa niistä on ehkä vähän kestävämpi kuitenkin, vaikka Magneettimiehellä on tietenkin Sisältäni portin löysin, joka on kiistatta suomalaisen rockin klassikko siinä missä esimerkiksi Juicen Syksyn sävel."

"Sen aikaisista suomenkielisistä jutuista — mitä muuta suomen kielellä siihen aikaan tehtiin, mikä olisi kantanut ja ollut yleensä ottaen järkevää? Kyllähän se on Streng, Hectorin Herra Mirandos ja Hectorock I sekä Daven varhaiset jutut. Sehän oli aikaa ennen Suomirockia, ennen Manserokkia: oli Hurriganes, joka hoiti menopuolen, oli Alwari Tuohitorvi, joka soitti lapsille tanssilavoilla hassuissa vaatteissa, ja sitten oli progebändit Pressa ja Wigwam. Kyllä Hector, Streng ja Dave olivat sarallaan pioneereja. Tietenkään Streng ei luonut trendiä, mutta ei luonut kyllä Hectorkaan, ei edes Juice. Samanlaista jäljittelijöiden armeijaa kuin vaikkapa Hanoi Rocks ei kukaan heistä ole luonut — heistä on päinvastoin saatu rohkeutta tehdä sitä omaa juttua."

"Vaikka Streng eläisi, tai olisi tehnyt juttuaan pidemmälläkin, nuo alkuajan levyt olisivat varmaan jääneet klassikoiksi. Niissä on erittäin komeita juttuja, ne ovat sitä Love Recordsin kulta-aikaa, jolloin jätkille annettiin vapaat kädet tehdä. Sai ottaa maan parhaat soittajat, mennä studioon ja mellastaa siellä. Jos nyt tulisi uusi Pekka Streng, se olisi paljon vaikeammassa tilanteessa. Silloin oli ilmapiiri avoimempi — ja siis eihän Streng silloin mitään myynyt. Kukaan ei tiennyt siitä mitään."

Onko Strengillä vielä sanottavaa? Uskotko, että löytyy vielä nuoria, jotka iskevät satasen tiskiin ja vievät kotiin Magneettimies/Kesämaa-CD:n?

"Siitä ei ole epäilystäkään, se tapahtuu aivan luonnollisesti. Aina se on rockissa ollut se juttu. 60-luvun brittibändien kautta löydettiin musta musiikki. Tämän päivän Suomessa joku Kingston Wall voi olla portti vanhaan progeen, vaikka Pekka Pohjolaan: että se jätkä on kuulemma vielä baanalla, käydääs tsekkaamassa, jumalauta, täähän vasta onkin kunnon juttua..."

"Sitä en kyllä sitten tiedä, mitä kautta nuoret löytävät Strengin. Ehkä ne kuuntelevat Absoluuttista Nollapistettä... Jos tosiaankin pitää ajatella hengenheimolaisuutta, niin Absoluuttisessa Nollapisteessä on jotain samanlaista. Eli se ilmaisukieli on normaalia laajempi, ja nekin ovat vähän outsidereita — luonnollisesti, kun Rovaniemeltä tulevat. Siis Strenghän oli täydellinen outsider. Vaikka minäkin kävin Helsingissä pyörimässä keikoilla ja klubeilla, ei Strengiä tosiaankaan nähnyt ikinä missään."


Calle Lindholm, Pekan kaveri:

"Lahjoja pojalla oli viiden edestä — ja joka suuntaan."

"Pekka asui Helsingissä alunperin Viikissä. Mustalaiset harrastivat viinan myyntiä alakerrassa, vieressä asui semmoinen kaveri, jota kutsuttiin naapurin Jokeksi, joka oli 24 tuntia vuorokaudessa humalassa", muistelee Calle Lindholm, Pekka Strengin kaveri, helsinkiläinen muusikko-teatterimies-tuottaja-toimittaja.

Kerropa meille nuorille nööseille, minkälainen Helsingin henki oli tuohon maailman aikaan?

"Silloin oli hirveän paljon enemmän klubeja — tosin suurin osa oli jazz-klubeja, mutta eihän siinä mitään. Oli kunnon happening-meininkiä, kaiken maailman katuteatteria ja vaikka mitä. Se perustui lähinnä siihen, että isot ikäluokat olivat nuoria ja vaativat enemmän tiloja. Nuoria oli kerta kaikkiaan niin helvetin paljon, että eiväthän ne vanhat tilat riittäneet. Sitä esiinnyttiin kaiken maailman paikoissa, taidehalleissa, museoissa, kirkoissa, kaduilla, Atskissa — ihan missä vaan. Jos sitä paikkaa ei ollut, se otettiin. Ja klubeja syntyi ja kuoli."

Käsittääkseni Helsingin iloinen ilmapiiri hiipui jossain vaiheessa.

"Se hiipui aika pitkälle siinä vaiheessa, kun jengit rupesivat perustamaan perheitä, näin voidaan sanoa ihan suoraan. Vaikka monet noista iloisista veikoista olivat hyvinkin iloisia, niin ne opiskelivat vähän salaa siinä sivussa, valmistuivat ja joutuivat työelämään — se verotti kanssa. Sen jälkeenhän tuli käytännöllisesti katsoen apatia. Mitään ei tapahtunut. Aina, kun on hirveän voimakas aikakausi, sen jälkeen tulee laakso, suvantokohta. Oikeastaan vasta punkin myötä rupesi tapahtumaan jotain, mutta minä en siitä taas kovin paljoa digannut."

Ovatko Pekka Strengin levyt sidottuja tekoaikaansa, vai puhuttelevatko ne mielestäsi vielä 90-luvulla?

"Ne tulevat puhuttelemaan aina, koska ne ovat niin mahdottoman syviä. Nehän ovat ehdottomasti parasta poplyriikkaa mitä Suomessa on koskaan tehty. Ne ovat ajattomia. Suomessa on ainakin olemassa yksi selkeä virstanpylväs, ja se on Magneettimiehen kuolema. Tottakai Kesämaakin on ihan hyvä levy, oikeinkin hyvä levy, mutta sitä tiedettiin jo odottaa. Kun Magneettimiehen kuolema tuli, se oli isku päin naamaa. Siihen ei ollut kukaan valmis. Sitä paitsi se on ainoa Suomessa tehty underground-levy, mitä voi kutsua musaksi. Olihan niitä noita kokeiluja, kuten Sperm-yhtye ja Mattijuhani Koposen viritelmät — nekin ovat omalla alallaan ihan okei, mutta eivät ne ole musaa, vaan suoria kokeiluja."

Jos Strengin huumeiden käytöstä ei suoraan olisi saatu tietää mitään, kuunneltaisiinko hänen tuotantoaan eri tavalla?

"Vaikea sanoa. Aina, kun huumepuolta korostetaan, vedetään kaverilta pohjaa alta pois suuren yleisön silmissä; silloin kaikki lähtee siitä, että okei, se oli pilviveikko. Mutta luultavasti, luultavasti — ei siitä ole ainakaan mitään hyötyä ollut siitä huumepuolen korostamisesta. Toisaalta sen runous on niin jumalattoman universaalia, että ei se oikein istu suomalaiseen lyriikkaan. Voisi olla, että se olisi sittenkin vaikeata. Ne biisit ovat tavallaan ihan kuin jostain muualta."

Selittelikö Pekka Streng koskaan tekstejään?

"Ei. Ei koskaan. Yritin joskus jopa kysyä, mutta hän sanoi, että jokainen saa tehdä niistä oman elokuvansa."

Kuulitko Strengin Sormusten herra -sävellyksiä?

"Niitä en valitettavasti koskaan kuullut, koska hän teki ne aivan ennen kuolemaansa. Meidän oli niin helvetin paha tavata, kun hän oli kipeä. Oltiin tehty aiemmin niin paljon yhdessä — tavallaan molemmat vaivauduttiin. Viimeiset laulut mitä kuulin olivat hänen Emmaus-laulunsa, mitä hän teki Emmauksen väestä. Hänhän oli, niin kauan kuin kynnelle kykeni, Emmaus-ihminen. Sitten kun se sairaus hänet lopullisesti kaatoi, hän ei voinut tehdä sitä enää."

Haluatko spekuloida, mitä Streng olisi pidempään eläessä saattanut tehdä?

"En. Sitä en todellakaan halua tehdä. Minusta tuntuu, että hän olisi tehnyt vaikka mitä, mutta en lähde sitä ollenkaan spekuloimaan. Lahjoja nimittäin oli pojalla viiden edestä — ja joka suuntaan."


Pekka Streng — etusivu